Ruohojen vapautusliike!

Oikeutta eläimille liike vaatisi rinnalleen ruohojen vapautusliikkeen. Kohta se taas alkaa surina ja pörinä joka tontilla. Heti kun pihanurmikosta pukkaa jotain vihreetä pintaan, niin se on ajettava ruohonleikkurilla heti millin sängelle. Kysyykö kukaan, miksi kasvien on kestettävä koko ajan kidutusta? Onko se oikeasti hienoa? Jos noilla kidutetuilla nurmilla näkisi edes joskus ihmisiä nauttimassa viltin päällä picnikiä tai lapsia leikkimässä asia olisi edes hiukan ymmärrettävämpää. Nyt isoin osa nurmikoista on vain tylsän monotonista elinympäristöä, mikä ei anna kukkien kukkia ei mehiläisten pöristä ja lopulta vähenee lintujen laulukin kun niille ei ole enää ruokaa.

Elämme valtavassa yltäkylläisyydessä, kun meillä on vara haaskata rahaa ja luonnonvaroja jatkuvaan nurmikkojen kynimiseen. Turhaa pitää hirmuista meteliä toisella puolella maapalloa tapahtuvista luonnon hyväksikäytöstä kun oma tontti on siivoamatta, vai pitäisikö sanoa liiankin kliinisen siisti pitääkseen yllä elämän ihanaa moninaisuutta.

Lisäksi jos hiukan malttaisi ja antaisi sen ruohon välillä kasvaa hiukan pidemmäksi ja hoitelisi sitä silloin tällöin viikatteella olisi oma pihanurmikko myös oivallinen halpa salaattibaari. Oikea vegaanin unelmapiha!

Hyvää pääsiäistä kaikille ja annetaan ruohon kasvaa!