Kokeilevaa keittiötä

IMG_6506

Somerolaisella Majatalo Myötätuulen pihamaalla, niinkuin suomalaisella peruspihalla muutenkin, kasvaa monenlaista syötäväksi sopivaa ihan luonnostaan. Yhtenä helteisenä maanantai-iltana ryhmä naisia kokoontui keräämään maastosta aineksia kasviskaalikääryleiden aineksiksi.

Löytyi voikukkaa, siankärsämöä, horsmaa ja suolaheinää.

Kvinoa oli keitetty ja kaali pantu kiehumaan ennen pihalle lähtöä. Yrttisakset raksivat kasvinlehdet kvinoatäytteen joukkoon. Syntyi useampi mielenkiintoinen makuyhdistelmä, joista raati valitsi herkullisimmaksi kurkumalla keltaiseksi värjätyn voikukka-sikurirousku-täytteen. Toiseksi parhaana pidettiin suolaheinä-siankärsämö-lipstikka-kääryleitä.

Kotimainen luomu kvinoa valikoitui täyteainekseksi erinomaisen ravintoarvonsa ansiosta. Se on harvinainen kasvikunnan tuote sikäli, että se sisältää kaikkia ihmiselle välttämättömiä aminohappoja. Kvinoa on tuikitavallisen jauhosavikan lähisukulainen.

Kvinoakokemus oli ensimmäinen illan molemmille emännille, majatalonpitäjälle Olla-Riitta Aarikalle sekä hortaohjaaja Päivi Eroselle. Miedonmakuinen ja lempeästi perunalta tuoksuva kvinoa oli miellyttävä tuttavuus, joka sopii hyvin kaalikääryleiden täytteeseen ja moneen muuhun tarkoitukseen riisin korvaajaksi.

Kokkailun ohessa keittiössä jaettiin paljon tietoa ja kokemuksia. Olla-Riitta muun muassa päätti ottaa kaapissa seisoneen kasvikuivurin vihdoin käyttöön, sillä kuivattuna yrtit saa säilymään hyvänlaatuisina pitkälle talveen.

– Tosi jännää, kuinka eri tavalla nyt katsoo pihaansa. Tarttis vaan rohkeammin kokeilla villiyrttejä ruuanlaitossa, Olla-Riitta toteaa.

– Joo, siksi minä rakasta hortakokkaamista, koska siitä saa ihan ilmaiseksi makua ruokaan, kannustaa Päivi.

IMG_6513

Kaalimenyyn ympärille Majatalo Myötätuulen ruokasaliin kokoontunut naisjoukko oli varsin tyytyväinen illan antiin. Yhdestä kaalista syntyi pellillinen kääryleitä sekä kaalilaatikko ja alkusalaatti. Jälkiruuaksi nautittiin vielä jäätelöä banaani-vuohenputki-sitruunasalsalla.

Herkullisesta illasta kiittäen, Meri

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s